Siirry yli, kosketuspalkki: HP Dv7 -kannettavani teki sen ensin (vähän)

Minulla on pieni salaisuus jaettavana. Vaikka on totta, että olen Apple-fanaatikko – minä henkilökohtaisesti en edusta jokaisen Guiding Techin avustajan näkemyksiä – en aina ollut tällainen. Ennen kuin sain ensimmäisen MacBookini vuonna 2011, vastustin erittäin itsepintaisesti Maceja. Sydämeni kuului Windows 7:lle.

Kannettavani ennen MacBook Airia oli 17 tuuman kiiltävä pronssi HP-tietokone. Tarkemmin sanottuna se oli malli dv7-1245dx. Maksoin siitä 699 dollaria vuonna 2009 ja rakastin sitä kovasti, vaikka taaksepäin katsoessani se ei luultavasti koskaan ollutkaan niin hienoa. En muista sen koskaan olleen yhtä nopea kuin MacBook Airini. Itse asiassa vuoteen 2011 mennessä siitä oli tullut tuskallisen hidas, optinen levyasema lakkasi toimimasta ja se käynnistyi vain, kun se oli kytkettynä.

Silti yksi vetoomuksistani oli se, että Dv7 oli viihde-kannettavien linja. Silloin halusin mukavan ison näytön, jolla voisin katsella elokuvia. Sen mukana tuli jopa pieni muovinen kaukosäädin, joka kuulosti siistiltä, ​​mutta en ole käyttänyt sitä kertaakaan.

Vaikka Apple kerskuu 1799 dollarin MacBook Prosta kosketuspalkilla, arvaa mitä? Vuoden 2009 kannettavani teki sen ensin.

HP Dv7 ei suinkaan ollut voimakas kone tai edes mikään erityisen innovatiivinen, mutta se päihitti Applen jossain määrin yhden ominaisuuden suhteen. Vaikka Apple kerskuu 1799 dollarin MacBook Prosta kosketuspalkilla, arvaa mitä? Vuoden 2009 kannettavani teki sen ensin.

Dv7:n mediapalkki

Okei, ehkä se on syvällistä liioittelua. Mutta sen yläosassa oli kosketusherkkä palkki. Täällä oli virtapainike, Wi-Fi-kytkin, äänenvoimakkuuden ja mykistyksen säädin sekä pikakuvake HP: n QuickPlay-mediaohjelmistoon. Äänenvoimakkuuden säädin pystyi havaitsemaan kuinka liikutin sormeani pelkän napautuksen lisäksi. Voisin liukua mediapalkin yli lisätäkseni äänenvoimakkuutta.

Muistan ajatelleeni, että kun vaihdoin MacBook Airiini, saatan jäädä tästä paitsi. Oli erittäin kätevää saada joitakin yleisimmin käyttämistäni säätimistä käden ulottuvilla. Tietenkin MacBookin toisto- ja äänenvoimakkuusnäppäimet olivat enemmän kuin riittäviä.

Rehellisyyden nimissä väitteeni, että Apple repi HP: n kosketusherkän mediapalkin, on enimmäkseen vain naurun vuoksi. MacBook Pro Touch Bar on selvästi täysin uudella tasolla. Se on koko näyttö kapasitiivisten painikkeiden sijaan, ja se on loputtomasti muokattavissa ja monipuolinen riippuen siitä, mitä sovellusta käytät. Lisäksi se on monikosketuskykyinen ja siinä on sisäänrakennettu Touch ID.

Missään muussa kannettavassa tietokoneessa ei ole koskaan ollut tämän kaliiperin monipuolista kosketuspalkkia.

Touch Bar edelleen voittaa

Apple voittaa selvästi maanvyörymän. Mikään muu kannettava tietokone ei ole koskaan ollut mukana tämän kaliiperin monipuolinen kosketuspalkki. Voit väittää, että tämä johtuu siitä, että muut kannettavat tietokoneet ovat keskittyneet täysikokoisiin kosketusnäyttöihin ja muunnettaviin kaksi yhdessä tablet-laitteisiin. Apple kuitenkin esittää vahvoja kanteita näitä vastaan. Ensinnäkin pystysuoran näytön koskettaminen ja ohjaaminen sormilla on kauhea ja toisinaan tuskallinen kokemus. Lisäksi ohjelmisto, joka on suunniteltu osoittimen napsautuksen tarkkuuteen, ei ole ihanteellinen kosketussyöttöön ja päinvastoin.

Kaiken tämän lisäksi en voi olla ihmettelemättä, saiko Apple ehkä aikoinaan inspiraatiota HP: n kaltaisista henkilöistä. Kahden kosketuspalkin välillä on selvä samankaltaisuus. Molemmilla perustasoillaan on samanlaiset aikomukset. Vertailu muistuttaa minua melkein Apple Newtonin ja iPadin välisestä vertailusta.

Ehkä keskinkertainen kosketusherkkä mediapalkki ala-arvoisessa HP: n kannettavassa tietokoneessa riitti herättämään luovia mieliä. Teknologia kehittyy jatkuvasti, eikä mikään ole luonnostaan ​​vapautettu panoksesta.